Tilkkuvuorelle sunnuntaina vietettyäni mummon kanssa lauantain Jyväskylässä. Tilkkupvä oli oikein antoisa- näyttelyissä oli mukavia töitä, kauppiaita kankaineen ja kirjoineen ja näin jonkun tutunkin näyttelytöitä katsellessa. Ja ennen kaikkea pääsin juttelemaan tilkkuilusta.

Kankaita ostin ystäväni kanssa vauvan peittoon, jonka olen luvannut ommella pikkuisen kasvaessa isommaksi. Omiin varastoihin löysin vain kaksi palaa kangasta. Yhden kirjan ostin muistoksi tapahtumasta...........

                 

Kirjassa on jokunen jo ennestään tuttu malli, mutta myös monta uutta :)

Ennen kuin olin edes päässyt puoleen väliin ajomatkaa, piipahdin kirjapörssissä ja mukaan lähti yksi kirjontakirja.........

                    

Otin viikonlopun reissulle mukaan kirjontatyöni, ja sainkin tehtyä sitä kivasti eteenpäin. Mummokin innostui esittelemään omia kirjontatöitään, ja löysi kaapista tekemänsä ensimmäisen kirjontaliinan. Hän oli tuolloin alle 15- vuotias ja jälki on tosi hienoa..........

           

Minä olen siis jo 45-vuotias, ja kirjontajälki ei ole HIENOA !!!!! Tästä päättelen, jottei merkkaus ole minun hommiani :))

Tämä viikko menee iltavuoroissa, käsityökerhossa, Forssassa ja siivotessa. Äidin ollessa pois pari päivää, talon valtaavat nurkissa luimuilevat pölykoirat. Ompelupöytäkin on kuin pommi olisi siinä räjähtänyt, joten sekin pitää ensi järjestellä ennen kuin pääsen ompelemaan loppu viikosta.

Mukavaa, keväistä viikkoa täältä pölyhuiskan takaa................... Maritta