........ Kaija antoi minulle siis joululahjaksi M-kirjaimen mietittäväksi :) Ensin ei tullut mieleen kuin mustamakkara, mutta hetken mutusteltuani "ämmää" alkoi muistua mieleen muitakin tärkeitä asioita ........

1. Mieheni - elämäni tärkeimpiä ihmisiä.

2. Muksut  - kaikki kolme ovat minulle rakkaita, mutta vain "lainassa" minulla. Välillä se tahtoo aina unohtua, ja muutun liian suojelevaksi äidiksi.

3 .Muru, Marsu, Mami, Mussukka  - kaikki edellä olevat ovat minun lempinimiä. Mieheni kutsuu minua muruksi ja mussukaksi, siskoni ja lapsuudenystävät Marsuksi ja pienet hoitolapset Mamiksi. Haluaisin vanhana isoäitinä olla Mamma.

4. Maitohorsma - se on Maritta-nimen kukka, ja minusta yksi kauneimmista kesäkukista.

5. Musiikki - kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan. Nyt juuri tätä kirjoittaessani  Billy Gilman'n Classic Christmas- levyä. Valitsen musiikin mielialan mukaan. Käytän musiikkia esim. irrottautuessani töistä viikonlopun viettoon tai siivotessani tai ommellessani, mutta osaan arvostaa myös hiljaisuutta.

6. Mansikka vai mustikka - " Oma maa mansikka, muu maa mustikka". Missään muualla mansikka tai mustikka ei maistu niin hyvälle kuin Suomessa.

7. Murhamysteerit - olen ennenkin paljastanut, että minulla on vakava riippuvuussuhde brittidekkareihin. Ne ovat vain niin kiehtovia, ettei niitä ilman voi elää :)

8. Mustamakkara - vaikka olen oululainen ja pitäisi pitää rössyn puolia, niin kyllä kunnon mustamakkara on mahdottoman hyvää. Pidän myös saaristolaisten tekemästä verileivästä ja veriletuista. Vein maailmalla asuessamme mukanani aina matkalaukussa verilettujauhepusseja, jotta sain tehdä koti-ikävän iskiessä aina kunnon verilettuja puolukkahillolla.

9. Makea - jos pitää valita makea vai suolainen herkku, minun valintani on ehdottomasti makea. Varsinkin kuivahkot leivonnaiset ovat minun juttu !

10. Meri - pelkään sitä, mutta samalla pidän siitä. Varsinkin , kun on kunnon syysmursky merellä. Aaltojen voima on kiehtovaa.

Siinäpä ensimmäisenä mieleen tulleet sanat. Lisäksi olisi esim. metsä, musta, makoilu, musta-valkokuvat jne. Jätetään toiseen kertaan muut sanat.

Nyt ei voi kuin sanoa, että en pidä mustasta joulusta, joten toivotaan lumisadetta ...............Maritta
   
           2148661.jpg